Markkinoilla vilisee kiviä ja kristalleja, jotka on nimetty tai kuvattu harhaanjohtavasti, tai kenties myyjä itsekään ei ole aina aivan kartalla. Väärennökset voivat olla todella aidon oloisia ja niiden erottaminen oikeista kivistä ei olekaan aina kovin helppo tehtävä. Kokoan tähän artikkeliin joitakin vinkkejä, joihin itse olen törmännyt (toisinaan vasaran kanssa 😉 ).

Mainittakoon kuitenkin, että AINA kannattaa luottaa omaan intuitioon. Vaikka kivi olisi käsitelty tai osoittautuisi lasin palaksi, ei se tarkoita sitä, etteikö sillä voisi olla oma tehtävänsä. Kaikki on energiaa! Ja vaikka aidot Äiti Maan antimet värähtelisivätkin korkeampaa energiaa kuin laboratorion tuotokset, voi värjätty tai rekonstruoitu kivi aivan hyvin resonoida käyttäjänsä energioiden kanssa. Ja toisaalta esimerkiksi lasi toimii hyvänä, kiveä neutraalimpana pohjana, johon on helppo ladata mieleisiään energioita. Lasi on kuitenkin tehty kvartsihiekasta, eli onhan sen pohjana luonnon antimet.

Makuja ja mielipiteitä on monia. Toisten mielestä jo kiven värjääminen (esim. siniset ja pinkit akaattilevyt) pilaa kiven luonnollisen energian. Toisten mielestä värjääminen tuo positiivista lisää väriterapian muodossa (esim. rauhoittava sininen väri). Näihin ei siis ole yhtä ainoaa oikeaa vastausta, joten go with your gutt!

 

Turkoosin monet kasvot

Kaunis turkoosi on yksi niistä kivistä, joista löytyy väärennöksiä pilvin pimein. Markkinoilta löytyy (ainakin) viittä erilaista versiota. Nämä pätevät myös moniin muihin kivilajeihin.

Luonnollinen turkoosi: Niin kovaa ja kaunista kiveä, että se käy hiontaan sellaisenaan. Tämä on kuitenkin niin harvinaista, että markkinoilla olevista turkooseista vain muutama hassu prosentti on tosiasiassa täysin luonnollista. Yleensä turkoosi vaatii jonkinlaista kovetetta kestääkseen käsittelyä.

Värjätty turkoosijäljitelmä ja rekonstruoitu turkoosi

Stabiloitu turkoosi: Myös aitoa turkoosia, mutta sen verran pehmeämpää ja huokoisempaa, että sitä kovetetaan esimerkiksi epoksihartsilla. Suurin osa markkinoilla olevasta turkoosista on stabiloitua. Tällöin kiveä ei (yleensä) värjätä tai muuten muokata, eli sitä voisi pitää pelkkänä pintakäsittelynä, jotta kivestä tulee käyttökelpoinen. On kuitenkin mahdollista, että
stabilointiaineessa on myös lisättyä väriä.


Rekonstruoitu turkoosi: Pääasiassa hartsia tai muuta vastaavaa materiaalia, johon on lisätty jauhettuna huonompilaatuista turkoosia sekä väriainetta. Kivessä on siis myös aitoa turkoosia, mutta hyvin vähän.

Värjätty muu kivi: Yleisin näistä lienee siniseksi tai sinivihreäksi värjätty howliitti, jota sitten myydään turkoosina.

Jäljitelmä: Värjätty muovi- , kipsi-, polymeerimassa- tai lasiväärennös.

 

 

Taianomainen lapis lazuli

Kuten turkoosia, taianomaista lapis lazuliakin löytyy monenlaisina feikki-versioina ja muunneltuina yksilöinä. Sitä väärennetään valitettavan paljon, koska huippulaatuinen lapis on kallista. Huippulaatuinen lapis lazuli on syvän indigonsinistä, eikä siinä ole juurikaan pyriittiä ja kalsiittia (kultaisia ja valkoisia juovia). Usein heikompilaatuisen lapiksen väriä syvennetään, jolloin se näyttää tummemman siniseltä, erityisesti korukivissä. Kyse on tällöin kuitenkin oikeasta lapiksesta. (Itse henkilökohtaisesti en pistä pahakseni tätä toimenpidettä, vaikka en sitä koe myöskään tarpeelliseksi. Lapis on kaunis tummana ja myös kalsiitti- ja pyriittijuovin.)
Joskus taas jaspista, howliittia, sodaliittia ja kalsiittia värjätään muistuttamaan lapis lazulia.

Lapista, kuten monia muitakin kivilajeja, löytyy myös synteettisenä versiona. Tällöin kiven fyysiset, kemialliset ja optiset ominaisuudet ovat käytännössä samat, mutta kivi on tuotettu laboratoriossa. Hyvin tehtyjä synteettisiä ja aitoja kiviä voi olla todella vaikeaa erottaa toisistaan, molemmissa kun on kerran samat ainekset. Joskus tosin vastaan voi tulla tuotteita, jotka on nimetty virheellisesti synteettisiksi, vaikka kyse on selvästi muovin tai lasin kaltaisesta materiaalista. Tällöin oikeampi termi olisi ”simuloitu”, ei synteettinen. Eli yksinkertaisesti halpa kopio, jäljitelmä.

Lapis lazulia tavataan myös rekonstruoituna versiona, kuten kuvattu yllä turkoosin tapauksessa.

Joskus lapis lazuli saatetaan sekoittaa sodaliittiin. Ne ovatkin hyvin lähellä toisiaan, mutta sodaliitista puuttuvat pyriittihiukkaset. Aina tämäkään tuntomerkki ei päde, sillä Venäjältä ja Etelä-Amerikasta löytyy heikompilaatuista lapista, jossa on enemmän harmaata, eikä ollenkaan pyriittiä. Varmin tapa testata onko kivi sodaliittia vai lapista, on tehdä naarmutesti hiomattomaan posliinipintaan, esimerkiksi sulakkeen kylkeen. Sodaliitti jättää valkoisen naarmun, lapis lazuli sinisen.

Opaliitti ja goldstone jakavat mielipiteitä

Opaliitti on synteettistä lasia, eli laboratoriotuotos. Siitä huolimatta se on löytänyt tiensä monien kivikokoelmaan ja sydämeen, ja sillä sanotaan olevan hoitavia ominaisuuksia ja omat energiansa siinä missä muillakin kivillä. Mutta valitettavan usein opaliittia kaupataan opaalina tai kuukivenä, joten kannattaa olla tarkkana. Opaliitissa saattaa näkyä pieniä kuplia lasille tyypilliseen tapaan.

Opaliitin kanssa synteettisten lasikivien sarjaan kuuluu myös kauniisti kimalteleva goldstone, aka kultavirta. Sitä kaupataan joskus virheellisesti aurinkokivenä.

Lasia vai kvartsia

Lasia ja vuorikidettä voi olla vaikea erottaa toisistaan. Yksi varma tuntomerkki on tietysti pienet ilmakuplat – niitä näkyy vain lasissa! Mutta aina niitä ei näy sielläkään, joten se ei suinkaan ole kvartsin tae. Kvartsi on Moshin kovuusasteikolla 7, lasi 5,5 tuntumassa, eli kvartsi on kovempaa. Jos epäilet vuorikiteesi aitoutta, voit kokeilla naarmuttaa sillä jotakin lasipintaa, vaikkapa lasipurkkia tai -pulloa. Jos naarmu syntyy vaivattomasti, on kivesi hyvin todennäköisesti aitoa vuorikidettä. Huom! Naarmuttelut omalla vastuulla 😀 Se voi vahingoittaa paitsi lasiesinettäsi, myös kiveäsi. 

Upea larimar

Larimar on kaunis ja hyvin harvinainen sekä suosittu kivi. Tämän vuoksi sitä väärennetään paljon. Yksi varma väärennöksen tuntomerkki onkin hinta. Aito larimar on arvokas löytö. Larimaria löytyy ainoastaan Dominikaanisesta tasavallasta. Yksi tuntomerkki on se, että aito larimar ei päästä valoa läpi ollenkaan, eli jos sitä katselee valoa vasten, se ei saisi olla yhtään läpikuultava. Aitouden puolesta puhuu myös pilviä tai aallokon kuohuja muistuttavat valkoiset juovat. Jos niitä ei ole ollenkaan, kyseessä ei ole larimar. Markkinoilla on myös kaupan huonompilaatuista larimaria, johon on yhdistynyt esimerkiksi kvartsia (silloin se voi olla paikoin läpikuultava). Tällainenkin kivi on upea kaveri aitoine energioineen, kunhan vaan on tietoinen siitä mitä ostaa.

Aurinkoinen meripihka

Meripihka on meren pohjaan kerrostunutta, kymmeniä miljoonia vuosia sitten kasvaneiden havupuiden kivettynyttä pihkaa. Meripihkajäljitelmiä on helppo tehdä ja erityisesti hyönteisiä sisältävien, edullisten meripihkakappaleiden kanssa kannattaa olla tarkkana. Mutta onneksi meripihkan aitous on helppo todentaa. Itse kokeilin näitä kaikkia Keijukodon myynnissä olevien meripihkapalojen testiyksilölle (joka muuten läpäisi testit ja osoittautui oikeaksi meripihkaksi).

Suolavesi: Meripihka kelluu suolavedessä, jossa on yksi osa suolaa ja kaksi osaa vettä. Muovi- ja lasijäljitelmät painuvat lasin pohjalle.

Asetoni: Tätä voi testata vaikkapa kynsilakanpoistoaineella. Jos testipala muuttuu asetonista tahmeaksi tai siitä irtoaa väriä, se ei ole meripihkaa. Aito meripihka ei ole asetonista moksiskaan.

Tuli: Aito meripihka ei sula kuten muovi, vaan syttyy palamaan. Samalla siitä vapautuu suloinen havupuun tuoksu. Vastaavasti voi kokeilla tökätä testipalaa kuumennetulla neulalla. Muovista neula todennäköisesti sujahtaa suoraan läpi palavan muovinkäryn saattelemana, kun taas meripihka saattaa halkeilla ja tuoksuu havupuulle. Huom! Nämä kuumennusmetodit luonnollisesti vaurioittavat testikappaletta, joten testailut omalla vastuulla! Keijukodon meripihkayksilöille testit on jo tehty puolestasi 😉

Usein feikatut kivihelmet

Tyypillisimpien muovi- ja lasijäljitelmien joukossa (kun puhutaan nimenomaan kivihelmistä) ovat mm. malakiitti, sitriini, krysokolla, turkoosi, kuukivi, savukvartsi, hematiitti, onyx, musta turmaliini ja akvamariini.

Jäljitelmämalakiittihelmiä (polymeerimassaa)

 

Malakiitti- ja krysokollahelmet, varsinkin edulliset sellaiset, osoittautuvat usein polymeerimassaksi. YouTubesta esimerkiksi löytyy tutorialeja kuinka feikkimalakiitteja (ja muitakin kiviä) voi tehdä. Jos malakiitin halkaisee, aidon malakiitin sisäpuolella voi nähdä pieniä kimmeltäviä kristalleja kun sitä kääntelee valoa vasten, kun taas muovinen näyttää vaan, noh, muoviselta. Palaneen muovin käryn myös havaitsee äkkiä, jos käyttää jäljitelmämalakiittia tulessa. Ja yksi tunnusmerkki on hinta. Malakiitti ei ole varsinaisesti kallis kivi, mutta aidot malakiittihelmet kuitenkin maksavat selkeästi enemmän kuin pari euroa.

 

 


~

Sitriininä ja savukvartsina myydään paljon ihan vaan keltaiseksi ja ruskehtavaksi värjättyä, läpikuultavaa lasia/muovia/hartsia, jonka voi tunnistaa siitä, että se on kevyt kädellä, sisä- ja ulkopuolelta täydellisen symmetrinen ja muutenkin muovisen oloinen. Ja tietenkin hinnasta. Osaisitko sanoa alla olevista kuvista kummat ovat aitoja?

Aitoja savukvartsi- ja sitriinihelmiä

Jäjitelmiä

~

Turkoosihelmet ovat useimmiten värjättyä howliittia, jolloin helmen sisäpuoli on valkoinen. Vaihtoehtoisesti kyseessä voi olla rekonstruoitu turkoosi, jolloin helmen sisäpuolella todennäköisesti ei näy mustia/harmaita suonia niin kuin kiven pinnassa.

 

 

 

 

 

 

 



~
Netissä saattaa törmätä myös hematiittijäljennöksiin. Ne erottaa kuitenkin aidoista helposti jo ihan painon perusteella, sillä aito hematiitti on painavaa kiveä, muovi tai lasi selvästi kevyempää. Naarmutestissä hematiitin ei kuulu jättää harmaata jälkeä, vaan ruosteenvärinen ruskea.
Usein näkee myytävän magneettisia hematiitteja. Hematiitit eivät ole luonnostaan magneettisia. Niissä on kyllä äärimmäisen heikko magneettinen lataus oikeastikin, mutta ei mitään sellaista, jonka pystyisi tuntemaan tai huomaamaan. Jos siis kohtaat magneettisen hematiitin, se on 100% synteettinen. Se tehdään kyllä samoista aineksista kuin luonnon hematiitti, mutta kyseessä on laboratorion tuotos. Tämähän ei tarkoita sitä, etteikö näistä synteettisistä magneettikivistä voisi olla iloa ja apua, päinvastoin magneettikoruilla sanotaan olevan monia terveyttä edistäviä vaikutuksia. Mutta jos magneettihematiitin tuoteselosteessa mainitaan ”luonnonmateriaali” tai ”natural hematite”, niin silloin tämä ei ole totuus.

~
Onyxinä ja mustana turmaliinina myydään mustaa lasia ja joskus mustaa obsidiaania myydään virheellisesti turmaliinina. Aidon mustan turmaliinin erottaa kiven halkaisemalla sen rakenteesta. Se näyttää karkealta ja ”möykkyiseltä”, helposti murenevalta, kun taas lasi on sileämpää ja teräväreunaista. Sen sijaan mustaa obsidiaania voi olla hankala erottaa mustasta lasista, sillä nehän ovat sitä molemmat. Toinen on kuitenkin luonnossa syntynyttä, vulkaanista lasia (laavalasia), eli kvartsipitoisesta massasta syntynyt kivilaji, ja toinen keinotekoista lasia. Oman vertailuni mukaan keinotekoinen lasihelmi on yleensä läpikuultavampi kuin obsidiaanihelmi, mutta ilman vertailukohdetta tätä voi olla hankala määrittää.

Jäljitelmäakvamariini- ja amatsoniittihelmiä

Akvamariinihelminä saatetaan myydä värjättyä kvartsia, tai kvartsimaisia synteettisiä helmiä. Niiden aitous voi olla hyvin vaikea todentaa, sillä ne saattavat näyttää päällisin puolin hyvin samankaltaiselta kuin oikeat akvamariinihelmet. Varmuuden saa raman-spektroskopiatestillä. Helmen halkaisemalla voi havaita värikertymiä, mutta se ei välttämättä vielä tarkoita etteikö kivi voisi olla aitoa, sillä joskus aitojenkin kivihelmien väriä syvennetään. Hälyttävä merkki on, jos akvamariinihelmenä myytävä kivihelmi on hyvin intensiivisen ja tasaisen värinen, ja halpa. Aito akvamariinihelmi on paitsi kalliimpi, myös painavampi ja läpikuultavampi – elävämmän näköinen. Värjätty kvartsi on mielestäni myös kiva kivi ja näyttävä koruhelmi, mutta beryllinä, tai minään muunakaan kivenä, sitä ei tulisi myydä. Värjättyä kvartsia näkee myytävän paljon myös nimellä Malasian jade.

 

Raman-spektroskopia tulos