Tämä artikkeli on jatkumoa tekstille ”Sielunkumppanit ja muut pyhät parisuhteet” ja kerron nyt, miten tapasin oman kaksoisliekkini ja millaista elämä kaksoisliekin kanssa on. Jos kaksoisliekkien kuvio ei ole ennestään tuttu, kannattaa lukea aiempi tekstini ensin.
Erossa, mutta yhdessä
Minä ja kaksoisliekkini asuimme eri Euroopan maissa. Tapasimme internetin ihmeellisessä maailmassa seitsemän vuotta sitten. Yhteydenpito alkoi yhteisen sävellysprojektin myötä ja eteni nopeasti selittämättömän syväksi ystävyydeksi. Hän veti minua välittömästi puoleensa, mutta en ajatellut asiaa ensi alkuun romanttisessa mielessä. Tunsin, että voin luottaa tähän henkilöön, kertoa hänelle mitä tahansa ja hän varmasti tukee minua. En osannut selittää mistä tunne johtui, jotenkin vain tiesin asian olevan näin. Tunsin, että hän ymmärtää minua vaivattomasti, asioita ei tarvinnut selittää. Melko pian aloin tuntea hänen energiansa luonani (ja sellaista en ollut koskaan ennen kokenut, vaikka joskus jotakin etiäisiä sainkin). Se tuntui hyvältä ja turvalliselta. Koin syvää luottamusta tulevaisuuteen, vaikken oikein tiennytkään miksi. Pikkuhiljaa huomasin, että kaipasin häntä ollessani pois kotoa ja otin hänet sydämessäni mukaan kaikkiin tärkeisiin tapahtumiin. Koin hänen läsnäolonsa tyynnyttävänä ja voimaannuttavana energiana. Vastustin kuitenkin ajatusta romanttisesta suhteesta, koin välimatkamme esteeksi enkä ollut halukas rakastumaan ja ikävöimään. Uskottelin itselleni, että olemme vain hyviä ystäviä.
Olin nähnyt hänestä joitakin vanhoja valokuvia aiemmin. Niissä oli häivähdys jotakin tuttua, mutta vastustin kai vielä silloin liikaa tunnistaakseni hänet. Sattui sitten käymään niin, että sain häneltä sinä samana päivänä otetun kuvan, ja silloin jokin räjähti sisälläni! Ei siksi miltä hän näytti ulkoisesti (tosin myönnän, että en pistänyt pahakseni sitäkään puolta ;)), vaan siksi että tunnistin hänet. Selittämätön ”se olet sinä”-tunne läväytti kaikki pasmat aivan sekaisin. Jarrut heitettiin romukoppaan ja annoin tunteille vallan. Vähän myöhemmin sain häneltä myös äänitetervehdyksen. Siihen asti olimme vain kirjoitelleet, en ollut kuullut hänen ääntään. Mutta kun kuulin, kyyneleet alkoivat välittömästi valua. Nauroin ja itkin yhtä aikaa ja sydän meinasi haljeta rakkaudesta ja yhteenkuuluvuuden tunteesta. Sillä hetkellä Tiesin isolla T:llä, että tässä on se mitä olen aina etsinyt.
Kuukautta myöhemmin matkustin hänen luokseen. Ja hänen näkemisensä, halaamisensa, hänen tuoksunsa ja energiansa vahvisti sen minkä jo tiesin – olin kotona. Hän koki asian täsmälleen samoin. Hänkin tiesi, että tästä ei ole enää koskaan paluuta entiseen. Vietimme yhdessä neljä päivää. Neljä päivää tauotonta ilotulitusta. En ole koskaan ollut niin vapaasti oma itseni kuin olin hänen kanssaan. Tiesin, että mikään mitä teen tai sanon, miltä näytän tai kuulostan, ei saa häntä muuttamaan mielipidettään minusta, vaan hänen mielestään olen juuri niin vastustamaton ja upea kuin hänkin minun mielestäni.
Kun oli aika palata kotiin, ero oli musertava. Vaikka molemmat tunsimme kutkuttavan tulevaisuuden ja tiesimme, että jatkamme matkaa yhdessä, emme tienneet milloin tapaisimme seuraavan kerran. Erossa oleminen oli todella kivuliasta. Tunsin oloni vajaaksi. Pari kuukautta myöhemmin hän matkusti minun luokseni ja viipyi useamman viikon. Ilotulituksia ja onnea. Sitten taas erottiin. Kipua ja karvaita kyyneleitä. Sama toistui parin kuukauden päästä. Väliajat eivät olleet loppujen lopuksi kovin pitkiä, mutta ne tuntuivat vuosilta ja hajottivat meitä molempia. Tiesimme tässä vaiheessa, että emme pysty olemaan erossa toisistamme. Muutamia kuukausia myöhemmin otimme ratkaisevat askeleet ja menimme naimisiin. Ja siitä pari kuukautta eteenpäin hän sai käytännön asiat järjestettyä kotimaassaan ja muutti luokseni.
Peiliin katsomisen aika
Olimme viimein saaneet toisemme, eikä tarvinnut enää ikävöidä. (Tai no, kaipasimme kyllä toisiamme työpäivien aikanakin – kaipaamme vieläkin, seitsemän vuotta myöhemmin :)) Nyt kaikki olisi upeaa ja vaivatonta forever and after? Väärin. En tiennyt kaksoisliekeistä vielä silloin mitään ja kumppanini vielä vähemmän, joten emme mitenkään osanneet varautua siihen mitä oli tulossa.
Suhteen alussa painittiin paljon ihan perusasioista, erilaisten elämien yhteensovittamisesta. Totuteltiin siihen, miten toinen reagoi mihinkin. Syntymäpäivämme ovat peräkkäisinä päivinä, olemme siis luonteeltammekin hyvin samankaltaisia, vieläpä tulimerkkejä, niin kuin ei suhteessa olisi ollut riittävästi räiskettä jo valmiiksi… Mutta tämä oli vasta valmistautumista suurempaan puhdistumiseen.
Minun kipuiluni alkoi ensin. Aloin saada todella voimakkaita tunnereaktioita liekkini sanomisista tai tekemisistä, itkukohtauksia, ahdistusta ja kiukkua. Saatoin pelästyä kosketusta ja näin välähdyksiä menneisyydestä, asioista joita en muista edes kokeneeni. Olin kyllä paininut menneisyyden asioiden kanssa elämässäni jo aikaisemmin, työstänyt niitä hivenen siellä täällä. Mutta nyt oli ilmeisesti aika nujertaa ne lopullisesti. Löysin ihanan hypnoterapeutin, jonka kanssa aloin työstää solmuja auki.
Vähän myöhemmin oli liekkini vuoro alkaa oireilla. Vaikka hän ei jäänytkään tuleen makaamaan ja etsi aktiivisesti keinoja selättää ongelmat, ei hän täysin saanut niitä työstettyä ja asiat jäivät vielä muhimaan pinnan alle. Onneksi minä sain omasta terapiastani paljon työkaluja ja jaoin kaiken kokemani liekkini kanssa. Tällä tavalla pystyin auttamaan häntä ymmärtämään ja hän tuki minua sataprosenttisesti. Pääsimme jälleen lähemmäs toisiamme.
Mentiin vuosi eteenpäin ja oli uuden aallon aika. Puheet tulevaisuudesta, mahdollisesta perheenlisäyksestä, laukaisivat pintaan liekkini menneisyyden patoutumat ja pelot riittämättömyydestä. Hänestä tuli sulkeutunut ja kiukkuinen. Ohjasin hänet oman terapeuttini puheille ja onneksi heilläkin klikkasi. Siitä alkoi hänen eheytymisensä, jota minä pääsin vuorostani tukemaan. Jaoimme kaiken, puhuimme paljon, ymmärsimme ja hyväksyimme. Kasvoimme. Ennen kaikkea, rakastimme lujaa joka hetki emmekä päästäneet toisistamme irti.
Päättymätön oppiläksy?
Elettiin seesteisempää vaihetta, kun aloimme haaveilla omasta talosta. Tähän aikaan minua alettiin myös herätellä enemmän henkisille asioille, vaikka olinhan aina niille avoin ollutkin. Aloin manifestoida taloa todeksi, eikä aikaakaan, kun unelmatalomme meille näyttäytyi. Täysin mahdottomalta käytännön syistä tuntunut unelma toteutui kuin toteutuikin. Se mahdollisti liiketoimintamme laajentamisen ja perheenjäsenemme saivat kukin oman tilansa. Talo tarjosi mahdollisuuden myös perheen kasvattamiselle, jos joskus haluaisimme. En kokenut olevani enää ansassa, vaan uusia ovia oli nyt auki.
Menojen kasvaessa se toi kuitenkin tullessaan myös taloudellista epävarmuutta, joka alkoi nakertaa meitä ja painella jälleen kipupisteitä. Pelko ja stressi olivat usein läsnä ja vaikka osasimmekin jo erotella menneisyydestä kumpuavat pelot tästä hetkestä ja puhuimme avoimesti kaikesta, ajoittain räjähdykset olivat väistämättömiä. Hetken ajan tunsimme turhautumista siitä, että päättyykö tämä tarpominen koskaan. Olimme kuitenkin jo niin vahvoja yhdessä, että saimme aina nostettua toinen toisiamme.
Tukeuduin enkeleihin, meditaatioon ja kristalleihin, hain niistä uskoa tulevaisuuteen ja luottamusta siihen, että pärjäämme. Ja sitä mukaa kun itse laajensin tietoisuuttani ja jaoin kokemuksiani, liekkini seurasi ilokseni perässä. Hänen negatiivinen ajattelunsa alkoi väistyä ja tilalle tuli kiitollisuusajattelu, joka antoi tilaa aivan uudenlaiselle kasvulle. Tällä kertaa kasvu ei ollutkaan enää niin kivuliasta, vaan ammensimme positiivista energiaa ja keskityimme manifestoimaan yhdessä. Silloin tällöin saattoi joku asia tyrskähtää pintaan ja aiheuttaa hämmennystä, mutta osasimme jo kuitata ne puhdistumisena ja olla ottamatta henkilökohtaisesti. Pyysimme anteeksi ja rakastimme. Annoimme anteeksi ja ymmärsimme. Kasvoimme entistä enemmän yhteen. Aloimme aistia toistemme energiaa vieläkin paremmin, pääsimme joskus jopa näkemään välähdyksiä toistemme muistoista, halatessa saatoimme tuntea voimakkaan energiavirran sydänchakrasta toiseen, aloin nähdä värähtelyä ilmassa, herkistyin aistimaan energioita aiempaa enemmän ja meidän molempien selvätuntoisuus korostui.
Nyt olemme harmoniassa keskenämme ja rakkaus on hersyvää. Niin se on tosin aina ollutkin, mutta nyt yhteinen henkinen kasvu on tuonut suhteeseen vielä oman lisämausteensa. Opettelua vaatii tosin tällä hetkellä se, että jos liekilläni on huono päivä, joudun pakkaamaan negatiiviselta energialta suojaavia kiviä taskut täyteen ja visualisoimaan lisäsuojauksia, kun tuntuu että olen aivan liian herkkä ottamaan hänen tunnetilansa itselleni. Vaan enköhän senkin kanssa tule sinuiksi. Uusimpana ilmiönä olemme viime aikoina ”kuulleet” toistemme ajatuksia. Vastanneet kysymykseen, jota ei esitetty ääneen ollenkaan. Se tuntuu melkoisen hämmentävältä – hyvällä tavalla.
Niin että tässä sitä ollaan nyt. Tuntuu, kuin maailma olisi avoinna aivan uudella tavalla. Tunnen mahdollisuudet kutkuttavana, pakahduttavana energiasykkeenä. Tuntuu siltä, että meidän puhdistumisprosessi olisi suurin piirtein ohi. Tietenkään se ei tarkoita sitä, että tästä eteenpäin kaikki on helppoa. Tuliset luonteenlaatumme tuntien en usko, että meillä koskaan on täysin tasaista. Mutta tunnen sisäistä rauhaa ja syvää yhteyttä liekkini kanssa juuri nyt, tässä hetkessä.
