Kivien puhdistustapoja on monia, esimerkiksi kuunvalo, auringonvalo, ääni, ReiKi-energia, visualisointi, vuorisuola, suitsukkeet, maa, ilma, tuli ja vesi. Voit käyttää puhdistamiseen vapaasti haluamaasi menetelmää. Mutta koska kivet ovat yksilöitä, jotka kantavat kukin tietynlaista energiaa ja resonoivat tiettyjen elementtien energian kanssa, voit syventää suhdettasi kiviin entisestään käyttämällä niiden puhdistukseen juuri niiden elementtiin sopivaa puhdistustapaa. Ajatellaan vaikka intohimoista, tulienergian kanssa resonoivaa, elämäniloista rubiinia. Sen puhdistus varmasti onnistuu myös kuunvalossa, mutta sen energia ei ehkä kuitenkaan kaikkein parhaiten kohtaa kuun herkän ja tyynnyttävän energian kanssa. Saatatkin siis huomata, että kivi nauttii enemmän kohtaamisesta juuri sen oman elementtinsä kanssa. Jotkut kivet tosin liitetään useampaankin elementtiin, kokeilemalla varmasti selviää millaisesta energiasta kukin kivi eniten pitää.

Nopeiden muutosten tuli

Tuli on intohimoinen, elinvoimainen ja tehokas elementti. Tuli on muutoksen elementti, se puhdistaa nopeasti polttamalla vanhan uuden tieltä. Kun on tarvetta nopeille muutoksille, tulielementin kivet auttavat. Niitä ovat esimerkiksi rubiini, rodokrosiitti, tuliakaatti ja karneoli.
Luonnollinen avotuli on paras vaihtoehto, voit esimerkiksi pitää kiviä takkatulen tai nuotion vieressä. Tuleen kiviä ei tarvitse laittaa, vaan läheisyys riittää ja koska tuli on niin voimakas ja nopea elementti, pitkää aikaa ei tarvita. Toinen vaihtoehto on kynttilän liekki. Kuljeta kiveä kynttilän liekin ohi kolme kertaa. Voit samalla visualisoida miten liekki polttaa kivestä pois vanhat energiat.

Vakaan kasvun maaperä

Maa on tasapainoinen ja maadoittava elementti. Turvaudumme usein maaelementtiin silloin kun koemme olomme turvattomaksi. Maa on myös kasvun elementti, mutta toisin kuin nopeasti toimiva tuli, maa tuo tuloksia hitaasti, mutta varmasti. Kun haluat työstää jotakin pitkäkestoista, vaikkapa parisuhdetta tai liikeideaa, maaelementin kivet ovat apunasi. Maa on myös fyysisen parantamisen elementti; maasta kasvavat parantavat yrtit ja kasvikset. Maaelementin kiviä ovat esimerkiksi punainen jaspis, mokaiitti, musta turmaliini ja nummiitti.

Voit puhdistaa kiviä hautaamalla ne maahan. (Ota kuitenkin huomioon, että maan kosteus saattaa vahingoittaa joitakin kiviä, esim. seleniittiä, joten kannattaa ensin selvittää mille kiville maahan hautaaminen sopii) Jos kivien hautaaminen epäilyttää, voit laittaa kiven myös vaikka vain hiekan tai nurmikon päälle, tai jos et uskalla jättää kiveä ulkoilmaan, voit laittaa kiven esimerkiksi ruukkukasvin mullan päälle. Maaelementtiä edustaa myös vuorisuola, jonka käyttäminen onkin hyvin yleinen kivien puhdistuskeino.

Tunteellinen vesi

Vesi on tunteiden elementti. Rakkauden ja emotionaalisen parantamisen elementti. Kun työstämme vesielementtiä ja sen energiaa itsessämme, saavutamme emotionaalisen tasapainon – ja tässä veden kristallit voivat olla avuksi. Niitä ovat esimerkiksi ruusukvartsi, akvamariini, larimar ja sininen pitsiakaatti.

Luonnollinen virtaava vesi on paras mahdollinen kivien puhdistukseen, esimerkiksi meri, järvi, joki tai sade. (Kaikki kivet eivät kuitenkaan siedä vettä, joten kannattaa hieman perehtyä siihen ennen vesipuhdistusta.) Jos kivien jättäminen veteen ei tunnu hyvältä ajatukselta, voit jättää kivet veden läheisyyteen. Myös tällä tavalla kivien ja veden energiat pääsevät kosketuksiin toistensa kanssa. Mitä kauemmin voit pitää kiveä veden lähellä, sen parempi. Jos luonnollista virtaavaa vettä ei ole saatavilla, voit käyttää myös pullovettä tai hanavettä, mutta nämä eivät välttämättä ole energeettisesti aivan yhtä puhtaita vaihtoehtoja.

Looginen ilma

Ilma on loogisen ajattelun elementti. Siinä missä vesi on tunnepuolen elementti, ilma on sen vastapaino ja auttaa meitä ymmärtämään ja oppimaan asioita. Ilmaelementti tuo myös inspiraatiota, uusia ideoita ja lisää luovuutta. Ilmaelementti kiirii elementeistä kauimmas, jonka vuoksi se liitetään myös matkustamiseen. Ja tietysti ilmaelementti liitetään vahvasti enkeleiden ulottuvuuteen. Jos siis haluat vahvistaa suhdettasi suojelusenkelisi tai arkkienkeleiden kanssa, silloin apunasi voivat olla ilmaenergian kanssa resonoivat kivet ja kristallit. Niitä ovat esimerkiksi angeliitti (anhydriitti), selestiitti, serafiniitti ja danburiitti. Loogista ajattelua edistää esimerkiksi fluoriitti.

Voit puhdistaa kivet yksinkertaisesti jättämällä ne ulos tuulisena päivän. Tuulen voi korvata myös suitsukkeiden savulla, eli voit kuljettaa kiveä suitsukkeen savun läpi. Tai yksinkertaisesti luomalla tuulta itse, eli puhaltamalla. Voit puhaltaa kiveä muutamia kertoja ja visualisoida miten vanha energia pyyhkiytyy kivistä puhalluksen mukana pois.

Ilmaelementin kanssa voi työskennellä ilman kiviäkin. Kokeile mennä itse ulos tuulisena päivänä, levittää kätesi ja sulkea silmäsi, ja tuntea kuinka tuuli puhdistaa.

Maskuliininen aurinko

Aurinko on ilon ja kirkkauden elementti. Se saatetaan usein rinnastaa tulienergiaan, mutta siinä missä tuli on muutoksen elementti, aurinko on kasvun elementti. Kasvit tarvitsevat aurinkoa kasvaakseen ja aurinko on tärkeä myös ihmisten hyvinvoinnille. Aurinko nähdään hyvin maskuliinisena yang-energiana, jonka kanssa resonoi luonnollisesti aurinkokivi, mutta mikä tahansa ilon ja kasvun kivi voi nauttia aurinkoenergiasta.

Voit jättää kivet kylpemään auringonvaloon päiväksi, mutta myös tämän puhdistusmenetelmän kanssa kannattaa vähän tehdä taustatyötä ja selvittää mitkä kivet kestävät aurinkoa haalistamatta värejä.

Feminiininen kuu

Kuun energia tyynnyttää ja johdattaa omaan sisimpäänsä etsimään vastauksia. Kuun energia auttaa yhteyteen oman intuition kanssa. Se on äidillistä ja huolehtivaa, feminiinistä ying-energiaa, jonka kanssa resonoi luonnollisesti kuukivi, mutta kuukylvystä nauttivat myös seleniitti, labradoriitti ja mikä tahansa kivi, joka auttaa spirituaalisissa ja taianomaisissa käyttötarkoituksissa.