Rakkaalla lapsella on monta nimeä; maisemakvartsi, puutarhakvartsi, sulkeumakvartsi, shamaaninen unikivi tai teknisemmin lodoliitti, tai lodoliittikvartsi. Lodoliitti ei ole kuitenkaan kiven geologinen nimi vaan tulee kreikan kielestä ja tarkoittaa “mutaista kiveä”. (Itse pidän kovasti näistä “-iitti”-päätteisistä kivien nimistä, joten puhun tässä tekstissä pääasiassa lodoliitista :))

Lodoliitti on vuorikristallia, joka sulkee sisäänsä erilaisia mineraalikerrostumia. Nämä kerrostumat ovat useimmiten kloriittia (vihreä väri) tai rautaa (ruskea/punertava väri), mutta voivat sisältää myös savukvartsia, hematiittia, maasälpää, erilaisia haamuja ja rutiilikvartsia.

Lodoliitti on mielenkiintoinen yhdistelmä lempeää, viisasta energiaa ja samalla suoranaista potkua henkisen tien kulkijalle. Lodoliitissa yhdistyy vuorikiteen henkistä kasvua tukevat ja kantajansa värähtelyätasoa kohottavat ominaisuudet, sekä kulloistenkin mineraalien mukanaan tuomat värähtelyt, joita vuorikide entisestään tehostaa. Tämän vuoksi lodoliitti on henkiseen kasvun tueksi voimakas ja monikäyttöinen kumppani. Niiden kanssa aktiivisesti työskennellessä on hyvä kiinnittää huomiota tehokkaaseen maadoittumiseen.

Lodoliitin monet tehtävät

Lodoliittia ei suotta kutsuta unikiveksi. Jos haluaisit muistaa unesi paremmin tai oppia tulkitsemaan niitä, voit ottaa lodoliitin avuksesi. Muista ensin puhdistaa ja ladata kivi (kivien puhdistuksesta voit lukea lisää artikkelistamme ”Kivien puhdisus ja katsaus eri elementteihin”) ja “ohjelmoida” se tähän tehtävään. Ohjelmoinniksi riittää jo pelkästään aikomus, eli yksinkertaisesti päätät kiveä pidellessäsi, että tulet käyttämään sitä apuna unityöskentelyssä, tai jos haluat olla perusteellisempi, voit esittää pyyntösi kivelle ääneen tai mielessäsi. Voit pyytää kiveä esimerkiksi auttamaan sinua muistamaan unesi paremmin, näkemään unia selvemmin, tai näkemään unessasi juuri niitä asioita joihin kaipaat viestiä. Tai voit pyytää lodoliittia taltioimaan unesi ja myöhemmin meditoidessasi kiven kanssa, pyytää sitä palauttamaan uni mieleesi.

Lodoliitti on loistava meditointikivi, se kohottaa kantajansa värähtelytaajuutta ja shamanististen elementtiensä ansiosta lodoliitti edesauttaa ottamaan yhteyttä erityisesti eläinmaailmaan (eläinten energiat, voimaeläimet, toteemieläimet jne.), mutta myös henkioppaisiin. Puhdista, lataa ja ohjelmoi lodoliitti ensin meditointia varten, pyydä sitä näyttämään se mitä sinun tällä hetkellä olisi hyvä tietää tai oppia. Pidä kiveä sitten kädessäsi, otsachakralla tai kruunuchakralla. Vaihtoehtoisesti voit käyttää neljää lodoliittia ja asettaa ne ympärillesi pääilmansuuntien mukaisesti. Sulje silmäsi ja anna kehosi ja mielesi rauhoittua meditaatioon.

Lodoliitti toimii tiedonvälittäjänä myös hoitotyössä tai tulkinnoissa. Voit ohjelmoida kiven tuomaan tietoisuuteesi tarpeellista informaatiota hoidettavan henkilön voinnista tai hoidon tarpeesta. Pidä kiveä kädessäsi ja “skannaa” sillä hoidettavan keho, kuunnellen mitä kivi kertoo. Tulkinnoissa voit antaa asiakkaan ensin pidellä kiveä kädessään, keskittyen samalla ajattelemaan elämäänsä hyvin yksityiskohtaisesti. Tämä tulisi tehdä kaikessa rauhassa ja keskittyen samalla tuntemaan millaisia tunteita kuhunkin muistoon liittyy. Ota tämän jälkeen kivi takaisin itsellesi. Jos käytät tulkinnoissa enemmän selvänäköaisteja, katso syvälle kiveen ja pyydä sitä näyttämään tietonsa sinulle. Jos taas olet ennemmin selvätuntoinen, pitele kiveä kädessäsi ja pyydä sitä vapauttamaan taltioimansa tunteet sinulle. Tämä vahvistaa sinun ja tulkittavasi välistä yhteyttä ja edesauttaa tulkintatyötä.

Lodoliitti sopii erinomaisesti myös manifestoinnin tueksi. Jotta voisimme manifestoida todeksi unelmiamme, meidän on kohotettava omaa värähtelytaajuuttamme vastaamaan unelmiemme taajuutta. Näin vetovoiman laki pääsee tekemään tehtävänsä. Vuorikristalli yksin nostaa jo värähtelyämme ja kun siihen lisätään vielä lodoliitin muiden mineraalien tehostettu värähtely – voilá! Halutessasi voit jälleen ohjelmoida lodoliitin vielä erityisesti tätä tarkoitusta varten, pidä sitä sitten kädessäsi ja keskity visualisoimaan unelmaasi. Tunne erityisesti miltä unelmasi tuntuu, kuin olisit jo saanut sen todeksi! Tunne se ja usko, että näin tulee tapahtumaan! Tämä nostaa energeettistä värähtelyäsi lähemmäksi unelmaasi.

Lodoliitti voi olla monella tavalla henkisen kasvun tukena. Kivi herkistää aistimaan energioita, näkemään auroja, tuo tietoisuuteen asioita menneisyydestä tai entisistä elämistä ja hoitaa niitä, auttaa elämänmuutoksissa ja peloista vapautumisessa.

Lodoliitti tukee hyvinvointia. Se pitää negatiivisia energioita loitolla ja auttaa pysymään virkeänä sekä ”turvassa omassa energiassa” silloinkin kun lähellä on negatiivisia ihmisiä tai asioita, jotka verottavat voimia. Kivi myös motivoi arvostamaan omaa kehoa ja pitämään siitä huolta. Henkistä kehitystä edesauttaa se, että fyysinen kehokin voi hyvin, eikä sitä laiminlyödä. Jos tuntuu, että kaipaisit enemmän liikuntaa, pitäisi juoda enemmän vettä tai syödä terveellisemmin, visualisoi lodoliitin kanssa miltä se näyttäisi ja tuntuisi. Eteerisistä öljyistä greippi sopii pariksi lodoliitille tukemaan juurikin terveellisempien elämäntapojen tavoittelua ja kehosta huolen pitämistä.

Lodoliitti auttaa lisäksi vahvistamaan yhteyttä luontoon. Kokeile ottaa kivi mukaan kävelylle metsään tai tuokiolle järven rantaan. Meditoi lodoliitti kädessä selkä puuta varten, tai varpaat hiekassa. Lodoliitin puhdistamiseen sopiikin hyvin maaelementti, voit haudata kiven hiekkaan tai multaan, tai jättää sen nurmikolle päiväksi tai yön yli. Koska lodoliitti on kvartsikivi, sitä voi puhdistaa myös vedellä ja se nauttii latautumisesta auringon energioissa.

Näin korkeavärähteisen kiven kanssa aktiivisesti työskennellessä on myös hyvä muistaa huolehtia maadoittumisesta. Ja tietenkin huolehtia kiven säännöllisestä puhdistamisesta ja lataamisesta, sillä kivi voi imeä itseensä paljon tietoa, tunteita ja energioita.

Verkkokauppamme lodoliitit löydät täältä.