Vuorikide, tai vuorikristalli, on äärimmäisen monikäyttöinen, universaali kivi, jota löytyy ympäri maailmaa. Se muun muassa antaa energiaa ja voimaa fyysiselle keholle, lievittää kipuja, tasapainottaa tunteita, edistää positiivista ajattelua, auttaa eteenpäin henkisen kasvun tiellä ja selkeyttää ajatuksia. Kivelle voi ohjelmoida jonkun tietyn tehtävän, esimerkiksi herkistää intuitiota tai auttaa meditaatiossa, tai sitä voi kantaa koruna keholla tai taskussa mukana päivän touhuissa. Vuorikristallia suositellaan käytettäväksi erityisesti kehon yläosissa, ellei tarkoitus ole nimenomaan hoitaa jotakin tiettyä kohtaa alempana vartalossa.

~

Kivi vahvistaa kaikkia voimia, joita ihmisessä tai paikassa on, siksi se on erinomainen kivi virkistämään kehoa ja mieltä. Vuorikristallivedellä (pala vuorikidettä 30 min vedessä) voi korvata esimerkiksi energiajuomat. Virkistävien ja energioita voimistavien ominaisuuksiensa vuoksi vuorikide ei välttämättä sovellu makuuhuonekiveksi, ellei sitä ole erityisesti ohjelmoitu sitä tarkoitusta varten. (Tämä on tietysti hyvin yksilökohtaista, mutta itse olen kokenut paremmaksi käyttää vuorikidettä muissa huoneissa.)

~

Vuorikiteen voi ottaa kaveriksi myös hoitoja tehdessä, jolloin se tehostaa omalla energiallaan hoidon vaikutusta. Etähoidoissa voi käyttää apuna vuorikidekärkeä, visualisoimalla kärjestä lähtevän valkoisen valon menevän vastaanottajalle.

~

Vuorikidettä voi käyttää korvaavana kristallina esimerkiksi mandaloissa, jos joku kivi puuttuu, tai sitä voi käyttää vahvistamaan muiden kivien energioita. Jos pyritään lisäämään onnellisuutta, vuorikristalli on hyvä kaveri sitriinille. Jos halutaan lisää rakkautta, se toimii hyvin ruusukvartsin kanssa. Kun halutaan lisätä onnea, sitä voi käyttää vihreän aventuriinin kanssa, ja niin edelleen.     

~

Vuorikiteen valkoinen valo tasapainottaa kehoa tehokkaasti. Tämän vuoksi se toimiikin hyvin kipujen hoidossa (jolloin keho on epätasapainossa kiputilan vuoksi). Voit pitää vuorikidettä kipukohdan päällä, tai tehdä vuorikidekärjistä pienen mandalan kipukohdan ympärille.

~

Vuorikide tukee meditaatiota ja auttaa keskittymään. Se auttaa yhteyteen enkelienergian kanssa ja oman mielen kanssa. Vuorikidettä voi pitää pään alueella selkeyttämässä ajatuksia.

~

Vuorikide on lisäksi oiva huoneen energeettinen puhdistaja ja sitä käytetään myös haitallisen säteilyn ehkäisyssä (tietokoneen näyttö).

~

Vuorikiteen puhdistukseen voi käyttää mitä tahansa konstia, mutta halutessaan voi puhdistusmetodin valita käyttötarkoituksen mukaan. Jos esimerkiksi vuorikidettä käyttää energiabuusterina, paras puhdistustapa voisi olla auringonvalo. Meditaatiokäyttöön tehokkaana puhdistajana toimii esimerkiksi kuunvalo. Jos taas vuorikide on apuna hoidoissa, sopivin voisi olla maan energia. Voit tällöin haudata kiven maahan tai vuorisuolaan, tai asettaa sen kukkaruukkuun mullan päälle lepäämään. Jos käytät vuorikidettä apuna opiskelussa, muistin virkistäjänä tai mielen selkeyttäjänä, ilmaelementti puhdistaa ja tukee tällöin käyttöä. Voit pitää kiveä ulkona tuulisena päivänä, puhaltaa kiven puhtaaksi tai käyttää vaikka suitsukkeita.

~

Vuorikristalli auttaa energiayhteyteen kamelin (kestävyys), hain (kontrolli), hevosen (vapaus) ja kengurun (kontrolli ja luovuus, tavoitteet) kanssa. Kasveista vuorikiteen kanssa sopii hienosti yhteen inkivääri, joka (esimerkiksi tuoksuna) tuo elinvoimaa, edistää ruoansulatusta ja tuo lisävoimaa kaikkeen tekemiseen kuten visualisointeihin tai meditaatioon.

Keijukodosta löydät rumpuhiottuja vuorikiteitä, raakapaloja sekä vuorikidekoruja, tutustu tuotteisiin kauppa-sivulla!