
Aurakvarsit ovat kristallimaailmassa vielä melko tuore tuttavuus, ja vaikka ne ovatkin saavuttaneet nopeasti suurta suosiota, niistä tuntuu löytyvän tietoa hyvin niukalti. Tämä johtuu ilmeisesti siitä, että kivi- ja metalliyhdisteiden keksijä(t) eivät halua tarkalleen paljastaa miten kivet on luotu – eräänlainen valmistussalaisuus siis.
Mutta lyhyesti kuvaten: aurakvartsit ovat vuorikiteitä (jokusia muitakin kiviä on tavattu käsiteltävän tällä tavalla, mutta yleensä kyseessä on vuorikide), joihin on sulautettu eri jalometalleja korkeassa lämpötilassa. Tämä tapahtuu pitämällä vuorikiteitä tyhjiökammiossa höyrystettyjen metallien kanssa 12-18 tunnin ajan. Metallimolekyylit tarttuvat kivien pintaan pysyvästi, eli tämä ohut, kauniisti kimalteleva ja väriä taittava metallikerros ei hankaudu pois.
On itseasiassa melko epätavallista, että aurakvartseista on tullut niin suosittuja, sillä usein kristallifanien keskuudessa suositaan luonnonmukaisia kiviä, eikä niinkään synteettisiä tai laboratoriokäsiteltyjä kiviä. Aurakvartsit tuntuvat kuitenkin olevan poikkeus. Niiden energia koetaan hyvin korkeavärähteiseksi, sillä metalli tuo kiveen oman, energeettisen lisämausteensa. Eri metalleilla on erilaisia ominaisuuksia, mutta yleisesti metallit puhdistavat negatiivisuutta, ja kun vuorikide vielä voimistaa ympärillään olevia energioita, tulee aurakvartseista hyvin positiivisuutta huokuvia ja kauneutta inspiroivia kiviä.
Aurakvartseja on jo lukuisia ja uusia kokeiluita pompsahtelee jatkuvasti. Ja usein aurakvartseja ja niiden nimiä sekoitetaan toinen toisiinsa. Siksi en itsekään voi sataprosenttisella varmuudella kirjoittaa tätä artikkelia, mutta tämä on sitä tietoa, jonka itse olen saanut, lukenut, tuntenut ja selvittänyt. Kaikilla aurakvartseilla ei myöskään ole vielä suomenkielisiä nimiä, joten keskityn tässä nyt kertomaan muutamista tutuimmista.

Aqua-aurakide
Aurakvartsiperhe
Enkeliaurakvartsi (angel aura, opal aura) on vuorikide, johon on sulautettu hopeaa ja/tai platinaa. Kivi on pohjaväriltään läpikuultavaan valkoiseen taittava tai väritön, jossa metallit hohtavat sateenkaaren sävyisenä. Tämä korkeavärähteinen kivi sopii esimerkiksi heille, jotka haluavat löytää uuden polun elämässään tai saavuttaa unelmansa. Kivi puhdistaa auraa sekä chakroja tehokkaasti ja auttaa syventämään rentoutusta meditaation aikana. Enkeliaurakvartsi liitetään erityisesti kruunuchakraan ja sielutähtichakraan. Se tehostaa kommunikointia korkeampien värähtelytasojen oppaiden kanssa ja auttaa ymmärtämään menneiden elämien opetuksia. Kiven harmonisoiva energia voi olla avuksi ahdistuneisuuteen ja pelkotiloihin, sekä hoitotilanteisiin. Enkeliaura on myös erinomainen mandalan keskuskivi.
Sateenkaari-aurakvartsi (rainbow aura, titanium aura, flame aura) on vuorikide, johon on sulautettu titaania, mahdollisesti myös kultaa ja/tai niobiumia. Tämän kiven raikas ja korkeavärähteinen energia auttaa tasapainottamaan kaikkia chakroja ja kehontoimintoja. Sateenkaariaura auttaa karistamaan vanhat rajoitteet ja asettamaan uusia tavoitteita. Kivi energisoi ja lisää elinvoimaa, sekä kehottaa pitämään hauskaa. Lisäksi se auttaa käyttämään hoksottimia ja mukautumaan nopeasti muuttuviin tilanteisiin. Kivi auttaa tuomaan kantajansa elämään lisää väriä ja kauneutta.
Ruusuaurakvartsi (rose aura, raspberry aura) ei nimestään ja väristään huolimatta ole käsitelty ruusukvartsi (ainakaan yleensä), vaan platinalla käsitelty vuorikide. Kyseessä on kivi, joka kohottaa mielialaa ja stimuloi sydäntä ja käpylisäkettä. Ruusuaura karkottaa itsekritiikkiä ja itse-epäilyä, rohkaisee rakastamaan itseään ja ohjeistaa, että itsestään huolehtiminen ei ole itsekkyyttä. Sen sanotaan olevan hyvä kivi auttamaan naisia hormonien aiheuttamien mielialojen kanssa, esimerkiksi murrosiässä, vaihdevuosien tai raskauden aikana. Tyynnyttävä, kaunis ja tukea antava energia sopii myös parisuhdetraumojen ja muiden emotionaalisten kipujen käsittelemiseen.
Ametisti-aurakvartsi (amethyst aura, lavender aura) saa nimensä sen violettiin taittavista kimalteista. Kyseessä on vuorikide, johon on sulautettu magnesiumia ja/tai platinaa. Ametisti-aurakvartsi sopii käytettäväksi esimerkiksi otsachakralla tai kruunuchakralla tuomaan spirituaalista eheyttä, herättelemään iloa ja onnellisuutta sisimmässä, sekä voimistamaan zen-tilaa ja meditaatiota. Ametistiaura sopii taisteluun negatiivisuutta ja harmautta vastaan. Se ruokkii lapsenmielistä ihastusta ja uteliaisuutta elämää kohtaan, ja tämän vuoksi se sopiikin hyvin myös vahvistamaan yhteyttä keijuihin ja elementaaleihin.
Tangeriini-aurakvartsi (tangerine aura, sunshine aura, melon aura) on pohjaväriltään oranssi. Kyseessä on vuorikide, johon on sulautettu kuparia, kultaa ja rautaa. Tämä kivi resonoi voimakkaasti solar plexuksen ja sakraalichakran kanssa. Kivi kehottaa ottamaan vastuuta omasta onnellisuudesta, tukien itseluottamusta ja tervettä itsetuntoa. Kivi huokuu onnellista, inspiroivaa ja luovaa energiaa. Kivestä koetaan olevan apua myös seksuaalienergian vahvistamisessa, sekä sakraalichakran alueen tukosten avaamisessa.
Shampanja-aurakvartsi (champagne aura, smokey aura) saa nimensä värinsä mukaisesti. Pohjaväri on kullan, keltaisen, ruskean ja savuisen välimaastossa. Tähän vuorikiteeseen on sulautettu kultaa, rautaa, platinaa ja/tai indiumia. Shampanja-auralla on juhlava, iloinen energia, joka rohkaisee sosiaaliseen kanssakäymiseen. Kivi pitää yllä positiivista, harmonista tunnelmaa ryhmien keskuudessa, ehkäisten juoruilevaa tai ilkeämielistä energiaa, joten se sopii kaveriksi erilaisiin tapahtumiin, juhliin, työpaikalle ja myös kotiarkeen. Loistava kivi myös uusiin alkuihin tai puuduttavaan arkeen, tuomaan raikkautta, iloa ja spontaaniutta. Shampanja-aura auttaa selkeyttämään ajatuksia erityisesti silloin, kun tunteet ja järki tuntuvat taistelevan keskenään.
Aqua-aurakvartsi on aurakvartseista kaikkein tunnetuin. Aqua-aura on nimensä mukaisesti väriltään sininen ja se on syntynyt vuorikiteestä, johon on sulautettu kultaa. Aqua-aura auttaa kantajaansa yhteyteen oman korkeamman minänsä kanssa, selkeyttäen mieltä ja intuitiota. Kivestä on näin ollen apua myös psyykkisten kykyjen toteuttamisen kanssa, esimerkiksi telepatian ja selvänäkemisen suhteen. Kuten kurkkuchakraa hoitavat siniset kivet yleensäkin auttavat meitä kommunikoimaan ja pysymään totuudessa, niin tekee myös aqua-aura, mutta se tekee sen erityisen positiivisella ja voimaannuttavalla otteella. Siksi kivi sopii hyvin ujoille tai epävarmoille henkilöille, joilla on vaikeuksia ilmaista itseään, tai he kokevat tulevansa usein väärin ymmärretyiksi.
Muita aurakvartseja ovat esimerkiksi:
– Omena-aura, joka on väriltään vihreä. Vuorikide, johon on sulautettu nikkeliä ja toisinaan kultaa.
– Sunset-aura, joka voi olla väriltään syvän oranssi, tai yhdistelmä oranssia ja pinkkiä ynnä muita auringonlaskun sävyjä. Syntynyt vuorikiteestä, sekä halutuista väreistä riippuen yhdistelmistä titaania, rautaa, silikonia ja/tai iridiumia.
– Kobolttiaura, muistuttaa sateenkaari-auraa, mutta on pohjaväriltään syvemmän sininen. Nimensä mukaisesti kyseessä on vuorikide, johon on sulautettu kobolttia.
– Rubiiniaura, väriltään kirkkaan pinkki. Syntynyt vuorikiteestä, kullasta, hopeasta ja platinasta.
Aurakvartsien värisävyt voivat vaihdella käsittelystä ja metallin laadusta riippuen, ja niitä voi löytää yhtä monessa muodossa kuin voi tavata kvartsikiviäkin. Saatavuus ja hinnat vaihtelevat myös paljolti, halutuimpia ovat erilaiset kidesykeröt ja kärjet, mutta rumpuhiottuina ja raakakivinäkin ainakin tunnetuimpia aurakvartseja tulee vastaan. Voit tutustua Keijukodon vaihtuvaan aurakvartsien valikoimaan kauppa-sivulla.