Kivet ja kristallit voivat tuoda aivan erityistä suojelusta kantajansa elämään. Kivien suojeleva energia voi toimia kilpenä negatiivista energiaa vastaan tai suojella kantajaansa tyynnyttävällä tavalla, esimerkiksi ehkäisemällä painajaisia tai rauhoittamalla levotonta lasta tai lemmikkiä. Suojelevista kivistä on apua etenkin väkijoukkojen keskellä, sillä kun samaan tilaan kerääntyy paljon ihmisiä, suuri energiakuormitus on taattu. Tarkoitukseen sopiva kivi voi suojata hyvinkin tehokkaasti ympärillä olevien ihmisten negatiivisilta energioilta, tai esimerkiksi auttaa pysymään suojassa arvostelulta ja yrityksiltä vaikuttaa omaan päätöksentekoon. Kivet voivat toimia suojelijana myös omassa mielessä syntyviä myrkyllisiä ajatusmalleja vastaan, ja auttaa kehoon ja mieleen juurtuneiden negatiivisten energioiden poistamisessa.

 

Suojelukseen sopivia kiviä

Osa kivistä suojelee kantajaansa imemällä negatiivisen energian itseensä, toiset taas heijastavat sitä pois ja osa muuntaa, hajottaa tai puhdistaa negatiivista energiaa omalla korkealla värähtelyllään. Suojelusta antavia kiviä ja kristalleja on siis useita erilaisia, ja jokainen kivi värähtelee omanlaistaan suojaavaa energiaa. Tilanteesta riippuen yksi kivistä voi tarjota tehokkaampaa suojaa kuin jokin toinen kivi. Pohdi millaiseen suojelutarkoitukseen haluat kiveä käyttää, ja valitse sopiva kivi sen perusteella, tai herkisty kuuntelemaan mitä kiveä kohti intuitiosi Sinua hellästi työntää. Voit myös koota yhteen useamman erilaisen suojelevan kiven, jolloin niiden energiat tukevat ja vahvistavat toisiaan. 

 

Erityisesti negatiivisilta energioilta suojelevia kiviä:

 

MUSTA TURMALIINI on voimakas suojelija, puhdistaja ja maadoittaja, joka pitää kantajansa turvassa negatiivisilta energioilta ja tunteilta, tyynnyttää mieltä, sekä puhdistaa kehoa, auraa ja chakroja. Tämän vuoksi siitä voi olla hyötyä pelkotiloihin ja ahdistuneisuuteen. Kivi sopii erityisesti suojaksi silloin kun ympärillä on raskasta energiaa, valittajia tai energiasieppareita. Se imee itseensä erilaisia negatiivisia energioita hyvin tehokkaasti, jonka vuoksi mustan turmaliinin säännöllinen puhdistus on erityisen tärkeää.

 

MUSTAN OBSIDIAANIN energia on nopeaa ja voimakasta, ja se on erityisen hyvä suojaamaan kantajansa energiakenttää tulenaroissa tilanteissa, joihin liittyy voimakkaita negatiivisia tunteita, mahdollisesti vihaa, agressioita, hyväksikäyttöä tai väkivaltaa, esimerkkinä vaikkapa mielenosoitukset, levottomat asuinalueet tai oikeuskiistat. Mustan turmaliinin lailla myös obsidiaani sopii empaateille ja herkille henkilöille, jotka helposti imevät toisten ihmisten negatiivisia energioita itselleen kannettavaksi tai ahdistuvat hektisissä ympäristöissä.

 

LABRADORIITTI suojelee erityisen hyvin seikkailuhenkisiä maailmanmatkaajia tai uteliaita uusien asioiden tutkijoita ja heijastaa negatiivisuutta pois näiden polulta.

 

TIIKERINSILMÄ on voimakkaasti suojeleva kivi, joka heijastaa negatiivisia energioita pois peilin lailla, raivaa tietä menestykselle, onnelle ja kasvulle sekä karkottaa pelkoja. Tiikerinsilmä toimii suojeluskivenä erityisesti rinnan tai solar plexuksen päällä pidettynä. Kivimeditaatiossa sitä voi pitää kädessä ja visualisoida itsensä suojaavaan, kultaiseen valoon. 

 

HEMATIITTI heijastaa pois negatiivista energiaa, jolloin myönteiselle ajattelulle aukeaa enemmän tilaa. Se on siis hyvä apulainen silloin, kun negatiivisuus johtuu itsestä ja omista ajatuksista. Se voi auttaa myös reagoimaan ympärillä olevaan negatiivisuuteen positiivisemmin, hillitsemällä impulsiivisuutta, joka triggeröityy esimerkiksi toisten epämiellyttävistä kommenteista tai asenteista.

 

NUUMMIITTI taskussa suojaa erityisen epämiellyttävissä tilanteissa, esimerkiksi silloin kun tiedät joutuvasi kohtaamaan pelkojasi, olet erityisen huolissasi tai jännittynyt, tai kohtaat epämiellyttäviä ihmisiä.

 

KYANIITTI on korkeavärähteinen kivi, jolla on kyky hylkiä energioita, jotka eivät ”kuulu sille”. Näin se suojaa negatiivisilta energioilta ja rauhoittaa mieltä, sopien esimerkiksi meditaatiokaveriksi. Kivi suojelee ahdistukselta ja omien kykyjen epäilyltä.

 

MALAKIITTI suojelee sydänchakraa negatiivisilta energioilta ja emotionaalisilta hyökkäyksiltä. Malakiitti sopii siten tilanteisiin, joissa sydänchakra on helposti haavoittuvainen, esimerkiksi riitatilanne jonkun läheisen kanssa, tai kuunnellessa läheisen ihmisen murheita.

 

 

Muita suojelevia kiviä:

 

VALKOINEN SELENIITTI värähtelee kirkasta puhdasta valoa, joka puhdistaa kantajansa negatiivisia ajatuskuvioita ja ympärillään olevaa matalasti värähtelevää energiaa. Seleniitti myös poistaa esteitä oman henkisen matkanteon varrelta. 

 

SHUNGIITTI suojaa kantajaansa tehokkaasti tämän energiaa havittelevilta energiavampyyreiltä ja neutraloi negatiivista energiaa. Sen sanotaan tuovan suojaa myös sähkölaitteiden elektromagneettiselta säteilyltä. Shungiitti on ainoa tunnettu luonnonmateriaali, joka sisältää fullereenia, tehokasta antioksidanttia, jonka vuoksi shungiitti mm. puhdistaa vettä ja sen sanotaan neutraloivan kehosta haitallisia organismeja.

 

APOFYLLIITTI hajottaa negatiivista energiaa ja auttaa torjumaan erilaisia huolia ja ahdistusta.

 

TURKOOSI suojelee kantajaansa ulkopuolisilta vaikutteilta ja ympäristön saasteilta, sekä värähtelee ympärilleen puhdistavaa energiaa, joka karkottaa negatiivisuutta. 

 

SAVUKVARTSI rauhoittaa ja lisää turvallisuuden tunnetta, jonka lisäksi se muuntaa negatiivista energiaa virrattamalla sitä maahan puhdistumaan. Se voi hajottaa esimerkiksi vihasta ja katkeruudesta aiheutuvia negatiivisia energiakenttiä. Lempeästä energiastaan huolimatta savukvartsia pidetään shungiitin ohella myös yhtenä tehokkaimmista elektromagneettisen säteilyn blokkaajista.

 

AMETISTI yhtenä kaikkein henkisimmistä kivistä tarjoaa suojaa omalla korkealla värähtelyllään, suojaten kantajansa energiakenttää psyykkisiltä hyökkäyksiltä ja negatiivisuudelta, ja muuntaen negatiivista energiaa positiiviseksi.

 

Vinkkejä suojelevien kivien käyttöön

Kiviä ja kristalleja voi käyttää oman kodin suojaukseen asettelemalla kiviä eri puolille kotia pitämään negatiiviset energiat loitolla. Voit esimerkiksi asettaa yhden suojelevan kiven kodin jokaiselle nurkalle, tai ripotella pikkukiviä tontin rajoille. Erityisen sopiva paikka kotia suojelevalle kristallille on myös eteinen. Kun asetat ulko-oven läheisyyteen mustan turmaliinin, negatiiviset energiat eivät pääse eteistä pidemmälle.

 

Voit myös koota edellä mainituista, tai muista sopivista kivistä suojelevan kristallimandalan, ja aktivoida sen suojaamaan jotakin tiettyä tarkoitusta, kotia, matkaa, henkilöä tai tapahtumaa.

 

Kivien energia voi tuoda suojaa myös parisuhteeseen ja perhesuhteisiin. Parisuhdetta suojaava kivi voi esimerkiksi karkottaa epävarmuuksia, tasapainottaa tunnekuohuja ja parantaa kommunikaatiota, jolloin lausumatta jääneet ajatukset eivät jää hiertämään parisuhteen osapuolten välille. Kokeile esimerkiksi smaragdia tai obsidiaania. 

 

Sopiva kivi makuuhuoneessa voi suojata unta ja karkottaa painajaisia. Kokeile esimerkiksi ametistia, valkoista seleniittiä tai tsaroiittia asetettuna tyynyn alle tai yöpöydälle.

 

Myös lemmikit nauttivat kivien suomasta rauhan ja turvallisuuden tunteesta. Aseta suojeleva kivi turvalliseen paikkaan lemmikin nukkumapaikan lähelle, tai kiinnitä kivi kaulapantaan toivoessasi lemmikille kokoaikaisempaa suojelusta. 

 

Voit asettaa suojelevan kiven oikeastaan mihin tahansa sellaiseen tilaan, minkä toivot pysyvän vapaana negatiivisista energioista. Kokeile millainen vaikutus kivillä on esimerkiksi autossa tai työpisteelläsi. Silloin kun tiedät, että edessä on haastava kohtaaminen tai olet suuntaamassa sellaiseen paikkaan, jossa on paljon ihmisiä (ja siten luultavimmin myös paljon erilaisia negatiivisia tunteita ja energioita), voit ottaa negatiivisilta energioilta suojaavan kiven myös mukaasi. Laita se vaikka taskuun, jotta voit tunnustella sitä jos kaipaat pientä rauhoittavaa muistutusta mukanasi olevasta suojelijasta.

 

Suojelevien kivien vaikutusta omaan arkeen kannattaa ehdottomasti kokeilla, sillä kivien suojaava energia voi saada aikaan isonkin muutoksen omassa elämässä.