Tuliakaatti tuo lisää tulienergiaa kantajansa elämään. Tulen elementtiin kuuluvat osa-alueet kuten muutos, tahto, elinvoima, intohimo, aktiisivuus ja rohkeus. Akaatin energia on kuitenkin hitaammin vaikuttavaa kuin muiden tulisten kivien, joten muutosten kyydissä on helppo pysyä maadoittuneena.

~

Tuliakaatti hoitaa juurichakraa, sakraalichakraa ja solar plexusta. Erinomainen esimerkiksi vajaatoimisen sakraalichakran stimuloimiseen, seksuaalienergian ylläpitoon tai kohottamiseen, sekä antamaan rohkeutta, luovuutta ja intohimoa, niin makuuhuoneessa kuin sen ulkopuolellakin.

~

Tuliakaatti virkistää kehoa ja chakroja, laittaen energiat kulkemaan ja parantaen verenkiertoa. Voit pitää tuliakaattia kädessäsi ja visualisoida tulen väristen lämpöaaltojen kulkevan lävitsesi ja herättelevän pintaverenkiertoasi. Tuliakaatti antaa myös potkua silloin kun tuntuu tahmealta tarttua toimeen (vaikkapa loman tai viikonlopun jälkeen), tai kulkea eteenpäin menneisyydessä elämisen sijaan.

~

Jos toivot elämääsi muutosta, tai olet jo menossa muutosta kohti, voit käyttää tuliakaatin energiaa tukenasi ja aikomuksiasi vahvistamassa. Jos olet vaikkapa hakemassa pankkilainaa tai uutta asuntoa tai työpaikkaa, voit pitää tuliakaattia hakemuspapereiden läheisyydessä, tai voit pitää kiveä taskussasi tai kädessäsi pankissa tai asuntoesittelyssä käydessäsi, tai meditaatiossa kun manifestoit toivomiasi muutoksia.

~

Päästäksemme eteenpäin elämässä, on meidän myös päästettävä irti vanhoista energioista, jotka eivät enää palvele meitä. Tuliakaatti auttaa “polttamaan” pois negatiiviset energiat sekä pinttyneet tavat, joista halutaan eroon. Tai jos kannat harteillasi vanhaa kipua tai katkeruutta, voit meditoida tuliakaatin kanssa ja visualisoida liekin polttavan tarpeettomat siteet menneeseen.

~

Suojelevia kiviä on lukuisia ja useimmiten niiksi mielletään mustat kivet, esimerkiksi musta obsidiaani ja musta turmaliini. Jotkut kivet suojelevat imemällä negatiivista energiaa itseensä, toiset puolestaan (esimerkiksi labradoriitti ja tiikerinsilmä) heijastavat sitä pois. Tuliakaatti sen sijaan voi toimia suojelijana tulen muutosenergian avulla. Eli jos vaikkapa työpaikalla ympärilläsi on jatkuvasti matalavärähteinen energia, riitaisa tunnelma tai joku käyttäytyy asiattomasti, tuliakaatti voi suojata muuntamalla negatiivisuutta. Tarkoitus ei ole suoranaisesti vaikuttaa toisiin ihmisiin, vaan tilaan ympärilläsi. Joskus tämä saattaa kuitenkin epäsuorasti saada ihmiset myös miettimään omaa käyttäytymistään ja kenties muuttamaan ulosantiaan.

~

Tuliakaatti voi olla avuksi voimistamaan yhteyttäsi tulen elementaaleihin, esimerkiksi salamantereihin, ja tulen enkelinä kuvattuun Arkkienkeli Nathanieliin, joka on elämän tarkoituksen, manifestaation ja transformaation enkeli.

~

Tuliakaatin puhdistamiseen voi käyttää mitä tahansa menetelmää, mutta saatat huomata, että voimakkaimmin kivi resonoi tulen kanssa. Voit pitää sitä puhdistumassa ja latautumassa esimerkiksi takan reunalla tai kynttilöiden läheisyydessä, tai viedä muutaman kerran kiven nopeasti kynttilän liekin läpi, kunhan olet varovainen ja huolehdit siitä, ettei kivi kuumene liikaa.

~

Tyypillisesti tuliakaatti näyttää hieman kuin kuplivalta, ruskehtavalta massalta, jossa voi olla akaatille ominaista juovakuviointia, sekä valkoisen, mustan, harmaan ja oranssin sävyjä.

Korkealaatuisen tuliakaatin lähikuvaa

tuliakaatti

Rumpuhiottu tuliakaatti

Oikein huippulaatuinen tuliakaatti tosin saattaa hyvinkin kimallella vaikka sateenkaaren väreissä.

 

 

 

 

 

Mutta usein näkee tuliakaattina myytävän kaunista, tulenliekin sävyistä kiveä, jonka pinnalla voi nähdä ikään kuin hämähäkinseittiä, tai käärmeennahkakuviota. Kiven yksi nimitys englanniksi onkin spider web carnelian, tai crab fire agate.

”Hämähäkinseittikarneoli” / ”raputuliakaatti”

Kiveä on kaupattu tuliakaattina ympäri maailmaa ja internetiä niin paljon ja niin kauan, että moni myyjä ja ostaja vilpittömästi ajattelevat asian olevan niin. Kyseessä on todellisuudessa kuumennettu karneoli. (Näitä löytyy myös Keijukodosta, nimellä ’särökarneoli’)

 

Feikki tuliakaatti

Kun kuumennettu kivi päätyy kylmään veteen, sen pintaan säröilee kuvioita. Kuumennus myös syventää kivien väriä. Kivellä on yhtä lailla tulielementin ominaisuuksia, joten jos olet ostanut särökarneolin tuliakaattina (kuten minä itsekin kymmenisen vuotta sitten), älä huoli, olet saanut kuitenkin upean kiven, jonka tulienergia on varmasti tehnyt tehtävänsä vaikkei se oikea tuliakaatti olisikaan.

 

Tutustu Keijukodon rumpuhiottuihin tuliakaatteihin kauppa-sivulla!