Seleniitti saa nimensä kreikkalaiselta Kuun Jumalatar Seleneltä. Seleniittiä esiintyy mm. Meksikon, Marokon ja Madagaskarin syvissä luolissa.

~

Valkoinen seleniitti on voimakas kivi, jonka energia on käsinkosketeltavissa. Sen kaunis, kirkas, puhdasta valoa säihkyvä värähtely puhdistaa negatiivisia ajatuskuvioita sekä ylipäätään kaikkea matalasti värähtelevää niin ihmisessä, energiakentässä kuin huonetilassakin.

~

Valkoinen seleniitti vahvistaa selvänäkö- ja kanavointikykyä ja edistää omaa henkistä kehitystä puhdistamalla elämästäsi kaiken mikä jarruttaa matkantekoasi. Seleniitti auttaa pysymään omassa totuudessa ja ajattelemaan selkeästi.

~

Seleniitti värähtelee samalla taajuudella enkelten kanssa ja se tunnetaankin yhtenä enkelikivistä. Se avaa kruunuchakraa sekä ylempiä chakroja. Mieltä hiljentävien ja värähtelyä kohottavien ominaisuuksiensa vuoksi se auttaa yhteyteen henkioppaiden tai vaikkapa oman korkeamman minän kanssa. Seleniittiä voi käyttää myös inkarnaatiotyöskentelyn tukena ja eläimistä sen energian kanssa resonoi esimerkiksi jääkarhu (puhtaus), johon voit ottaa seleniitin avulla yhteyttä.

~

Valkoisen seleniitin energia on rauhoittava ja se sopiikin siksi hyvin yöpöytäkiveksi. Bongasin Sari McGlinnin kivikirjasta joskus vinkin painella seleniitillä otsaa nukkumaan mennessä ajatusten rauhoittamiseksi ja se on toiminut joka ikinen kerta! Suosittelen kokeilemaan. Vaihtoehtoisesti unta voi houkutella pitämällä seleniittiä sydämen alueella.

~

Seleniitit voi sijoittaa talon neljään kulmaan pitämään yllä positiivista energiaa. Jos taas haluat puhdistaa aurasi, voit ”kammata” seleniittisauvalla raskaat energiat aurastasi pois. (Vinkki: Voit pitää seleniittisauvaa jemmassa vaikka ulko-ovella tai eteisessä, jolloin voit helposti puhdistaa työpäivän pölyt heti energiakentästäsi pois kotiin tullessasi ja jättää ne taaksesi.)

~

Voit myös kokeilla tätä tekniikkaa olosi kirkastamiseen ja selkeyttämiseen: Istu tuolilla ja aseta paljaiden jalkojen alle seleniittisauva tai kivet. Istu hiljaa, hengittele rauhassa ja tunne maan energia jalkojesi alla. Rentoudu ja anna tasapainon palata kehoosi. Poistaaksesi energiatukoksia kehosta, aseta seleniittisauva siihen kohtaan vartalolla, mikä tuntuu kipeältä tai jännittyneeltä.

~

Koruna seleniitti työskentelee päivän mittaan puhdistaen yltäsi negatiivista ja matalavärähteistä energiaa. Se voi olla avuksi rauhoittamaan ja vakauttamaan tunnekuohuja, sekä poistamaan hämmennystä, riittämättömyyden tunnetta, mustasukkaisuutta, epäilystä tai muunlaista negatiivisuutta.

~

Seleniitti puhdistaa itse itseään, joten se ei kaipaa säännöllistä puhdistusta samaan tapaan kuin monet muut kristallit. Seleniittiä voikin käyttää muiden kivien puhdistamiseen. Salvia tukee seleniitin puhdistavia ominaisuuksia ja ne toimivat hyvin yhdessä.

~

Huom! Seleniitti ei siedä vettä! Seleniitti on myös melko hauras ja säröilee helposti.

 

Keijukodosta löydät rumpuhiottuja seleniittejä ja seleniittisauvoja, tutustu tuotteisiin kauppa-sivulla!